Meidän yläkerran aula sai pienen freesauksen. Ihan ilman suunnitteluja, yhtenä iltana. Löysin ihanan mustavalkoisen korin ja siitä se ajatus sitten lähti. Tästä näkee millainen tuo aulan nurkkaus oli ennen uusinta sisustuskäännettä...
Muutos tosiaan sai alkunsa siitä, kun keksin, että voin laittaa tuon meidän Anopinkielen tuohon uuteen mustavalkoiseen koriin. Sitten tuli mieleeni tuo rakas tauluni ja muistin, että minullahan on varastossa nuo pienet hyllyköt (johon sain nyt lehdet ja ton Kalastusoppaan, WTF?), ihan tyhjän panttina kaiken lisäksi. Mahtavinta on se, että muutos oli aika kiva ja hintaa sille tuli tuon korin verran...
Rakastan kyllä varastoani. Sinne saa jemmattua vaikka mitä aarteita, ja niitä voikin sitten aina tälleen jälkikäteen hyödyntää. Tosin Mixu ei ole aina ihan yhtä innoissaan siitä.
Muistakaahan käydä klikkailemassa itsenne IMAGEn lukijoiksi tuosta oikealta sivupalkista. Teitä nimittäin käy sivuillani lueskelemassa aikamoinen määrä, joten olisi kiva saada teille myös kasvot tai ainakin "nimimerkki". Ja IMAGEn Facebook-sivuille tupsahtelee paljon ekstramateriaalia, jotka eivät ikinä blogin puolelle tule, kuten työhuoneeni sisustuksesta pieni pala. Käy siis tykkäämässä niin näet nekin höpötykset.
Nyt nauttimaan lauantain huumasta, sekä auringosta.






Meillä on meltein presis samanlaiset yläkerranaulat. Vitsi, samanlaiset valokatkaisijatkin :)
VastaaPoistaKiva toi kori kyllä. Ja kalastusopas...kröhöm, jäänee kommentoimatta!
Mulla ois ajatuksena tapetoida tuo meidän yläkerran aula. Kun vaan pääsis hakee sen tapettirullan.
Oh, tapetti kuulostaa tosi hyvälle. Koko aula? Ja mikä tapetti? :)
PoistaJoo, mä kiinnitinkin huomioni siihen, että meillä oli samanlaiset raput ja aulat...
Siis, eikö kaikilla ole tuollainen Kalastusopas sisustuslehtien joukossa? ;)
Meilläkin on noita samoja koreja, pari kylpyhuoneessa kaikenmaailman purnukoille ja pyykinpesuaineille, sitten eteisessä lapasille, pipoille ja huiveille :)
VastaaPoistaToi oli vika kappale ja mua harmittaa, etten saanut useampaa. Noi on kivoja koreja. :)
PoistaHei!
VastaaPoistaTosi kiva uudistus ja kiva kori! Kysyisinkin, että mistä noita koreja löytää? Olen etsiskellyt, mutten löytänyt ja vinkki tulisi tarpeeseen. :)
Mä löysin ton Tarjoustalosta, mutta se oli viimeinen. Toivottavasti ei ole katoava luonnonvara heidän mallistostaan. :(
PoistaTuttu kori, minulla se on käsityökorina. :) Ihana mustavalkoinen taulu sulla.
VastaaPoistaVoi pohjolan kalastusopas, repesin kun se tuli kuvaan. :D
Mä rakastan tuota taulua ja nyt se pääsi esille, ihanaa. Ja kori sopii sen kamuksi. :)
PoistaSiis mitä, eikö kaikilla sisustajilla olekkaan sisustuslehtien joukossa Kalaoppaita? Mixu on sisustanut sen tuohon... :D :D
Yksi salaperäinen lähes päivittäin vieraillut ilmoittautuu! Tein työtä käskettyä ja klikkailin itseni ihan "virallisesti" lukijaksesi :)
VastaaPoistaTykkään kovasti sun sisustustyylistä :)
No terveppäs tulloo, ihan kunnolla messiin. <3
PoistaKiva kun tulit vielä moikkaamaankin. :)