14.2.2014

Mitä on ystävyys?



Minulla on kavereita paljon. Ystäviä minulla on muutama. Mikä on sitten kaveruuden ja ystävyyden ero? Ystävyys kestää kaiken. Hyvänä esimerkkinä voin kertoa että vaikka olisi vuosia välissä ja kun ystävän näkee, niin tuntuu siltä, kun oltaisiin eilen nähty. Löysin nimittäin tässä vähän aika sitten yläaste aikaisen bestikseni takaisin elämääni. Siis ollaanhan me oltu yhteydessä tässä vuosien saatossa mm. puhelimitse ja FB kautta, mutta ei oltu nähty kasvotusten vuosiin. Tarkemmin laskettuna 6-7 vuoteen. Ruuhkavuodet ja elämänmuutokset, niin me päättelimme. Mutta se hetki kun näimme oli, kun hassusta komediasta. Ja todellakin ne vuodet unohtuivat välistämme...
Sen tapaamisen jälkeen olemme olleet päivittäin tekemisissä ja nähneet myös. :)

Toinen hyvä esimerkki on se, että ystävälle voi kertoa ihan mitä vain. Ja saada tukea, sekä turvaa kun on tarve. Myöskään ystävä ei hätkähdä jos antaa suoraa palautetta, puolin ja toisin. Itselläni on sellainen mahtava tilanne, että istun työpäivät yhden ystäväni kanssa samassa huoneessa. Ja ai että! Hän huomaa heti, että mikä on meininki minulla, kun astun huoneeseen. Olemme jutelleet tuhansia tunteja ja voin sanoa, että erittin syvälle ollaan päästy aiheessa, kun aiheessa. Tajutonta naurua unohtamatta.

Ystävyyssuhteita on myös syntynyt erittäin koomisissa tilanteissa. Hauskin juttu taitaa olla se, kun joskus nuorempana eräs mimmi meidän kaveri-/tuttavapiiristä oli riidellyt poikaystävänsä kanssa (en siis tuntenut kyseistä mimmiä) ja oli lähdössä himaan. Minä sitten pienessä nosteessa kipitin tämän mimmin perään ja sanoin reippaasti "Hei älä lähde, me ollaan kaimoja sun kanssa. Lähetkö mun kanssa vetämään lärvit ja puskapissille?"
Jeps, ja siitä alkoi meidän ystävyys joka on jo kestänyt 13-vuotta. ;)

Sitten on ystäviä, jotka on tupsahtaneet elämään esimerkiksi blogin kautta. Olen nähnyt todella useita bloggareita ja tuntuu että olen kerännyt "omanlaiseni" ihmiset lähelleni. Meillä on samanlainen huumori, intressit ja elämäni on rikastunut monella ihanuudella.

Ihan paras ystäväni on tietenkin oma aviomieheni, Mixu. Hän on elämäni tuki&turva, ilo&suru, viha&rakkaus, päivieni valo. Ilman häntä olisin tyhjä kuori.

Ystäviä on myös sisareni, he ovat kultaakin kalliimpia, vaikka heitä ihan liian harvoin näen. Kiire, se ainainen typerä syy. Heille ei tarvitse sanoa mitään, voi vain olla ja he kyllä tietävät missä mennään.
Samoin lähiperheeni (minun ja Mixun äidit, isät, sisarukset ja heidän puolisot ym.) tuovat oman osan ystävyydestä elämääni.

Eläinystäviä unohtamatta, meidän sisustuskonna vetää talviunia, eikä tiedä Ystävänpäivästä mitään. Mutta kyllä eläinkamut ovat myös yksi elämäni suola.


Tämä postaus on kiitos teille ihanille ystävilleni. Te olette mulle tosi tärkeitä. Hyvää Ystistä. <3


Rakkaudella,







Seuraa blogiania Googlen lukijaraadinBloglovininFacebookin tai Instagramin kautta.

11 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitettu, yhdyn joka sanaan. :) Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävistä on helppo kirjoittaa, ne ovat elämän suola. :)

      Poista
  2. Kauniisti kirjoitit. Ihanaa ystävänpäivää ihana <3

    VastaaPoista
  3. Totta turiset! Ihan samoja fiiliksiä ystävistä. Aidot ystävät on ja pysyy, vaikka aikaa kuluisi välissä liikaakin.

    Hyvää ystävänpäivän iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aika ei merkitse mitään, kun on todellisesta ystävästä kyse. :)

      Poista
  4. Ihanaa ystävänpäivää sullekin <3

    VastaaPoista

Kiitos, että jaksoit jättää jälkesi blogiini.