10.12.2013

Kimallusta pukeutumishuoneessa!










Myös pukeutumishuoneeseen olen roudannut vähän kimalletta talven ja joulun kunniaksi. Kimallus on selkeästi jouluisin mun juttuni, ihan koko vuotta ei tämänkään harakan silmät kestä säihkettä, mutta syyskuusta tammikuuhun meillä on blingiä joka huoneessa.
Pukeutumishuoneeseen ei ihan hirmuisesti tarvinnut säihkettä tuoda, mutta jotain pientä kuitenkin. Kynttilänjalat, uusi tarjotin, bling-bling ruukku ja semmoista. Niillä pääsee jo hyvin kimallukseen. :)

Mähän nappasin tästä huoneesta paperitähden makkariimme, mutta toinen tähti on jo odottelemassa laittajaansa. Tällä kertaa valkoinen tähti hopean sijaan.

Täällä podetaan flunssaa. Mulla alkoi sunnuntaina illalla korvaa särkemään ja tuli sellainen fiilis, että voiko aikuisella (voi kuulemma) tulla korvatulehdus. No, kävin sitten tutkituttamassa itseni, ei ollut korvatulehdusta, mutta kaulan imusolmukkeet ovat saaneet jonkun viruksen ja säteilevät korvaan kipua. Nyt vain lääkettä ja lepoa, sillä se kuulemma menee ohi.
Täällä kotona me nyt sitten sisustuskilpikonnan kanssa hengaillaan. Konnan pitäisi olla jo talviunilla, mutta sitkeästi se vain pörrää jaloissa. Ollaan vähennetty lämpölamppua ja ravintoa, jotta hän alkaisi vaipumaan horrokseen. Aika hiljaista on! :)
No, nyt sitten olla möllötetään ja kuunnellaan joululauluja. Ehkä jotain pientä askartelua jaksaisi puuhailla, katsellaan nyt. Ainakin luen kaikki mun lemppari blogit, on jääneet ihan hunningolle, kun olen vältellyt nettiä… ;)


Mukavaa pakkaspäivää,






11 kommenttia:

  1. Sopivasti kimallusta, ihanalta näyttää! :)

    VastaaPoista
  2. Vitsit tykkään tuosta meikkipöydän ja tuolin yhdistelmästä. Sopii aivan ihanasti tuoli tuohon huoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoli on kyllä kun tehty tuohon tilaan. Tuo kivasti kerroksellisuutta. :)

      Poista
  3. Ihanaa luksusta! :) Mä haluan kans oman pukeutumishuoneen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ihan paras ratkaisu ollut. Toiminnallinen ja tuo sitä pientä luksusta arkeen. :)

      Poista
  4. Siellä näyttää niin ylelliseltä, ihana tyyli!
    Täällä flunssa (tai todennäköisesti influenssa) kaatoi naisen petiin. Viime yönä jouduin lähtemää töistä kesken pois, kuume nousi melkein 39:ään. Ihan jyrän alle jäänyt olo. :( Paranemista meille reppanoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tylsyys näitä tauteja. Mutta sairastellaan nyt eikä jouluna. ;)

      Poista
  5. Paranemisia sinne bling blingin keskelle :)

    VastaaPoista
  6. Niin upea tämä pukeutumishuoneesi! :) Joka tytön unelma. Paranemisia!

    VastaaPoista

Kiitos, että jaksoit jättää jälkesi blogiini.