Meillä on menossa mattorumba. Siis kokeilin olkkariin vaihteeksi mustaa mattoa. Ja joo EI! Ei kuulkaas toimi, ei sitten yhtään. Ensinnäkin matto on liian pieni. (Eteiseen tuota alunperinkin suunnittelin, siksi pieni koko.) Ja kuten kuvasta näkee, se ei vain sovi tuohon. Mutta pakkohan sitä oli koklata.
Vertailun vuoksi laitan tähän meidän olkkarista kuvan, valkoisella matolla...
Jees. Näin se kokeilu taas vahvisti omaa alkuperäistä ja hyväksi havaittua sisustusta. Musta matto saa painua meidän olkkarista mäkeen. Tai siis eteiseen.
On ollut ihana, mutta raskas viikko. Läheiseni sydänkohtaus pysäytti keskiviikkona maailmani, mutta eteenpäin mennään. Töissä on ollut vauhtia ja arkikin on tarjonnut omia haasteitaan.
Eilen piipahdin sisarusteni kanssa Ikeassa ja sieltä lähti vaikka mitä pientä mukaani. Sinne oli muuten jo tullut joulukrääsät. Ja ei, mä en ostanut siltä osastolta mitään, uskottekos?
Mitä teille kuuluu? Olen pitänyt pientä paussia bloggailustakin, ottanut aikaa tarkoituksella itselleni ja läheisille. "Aah, täällä jälleen..." kuten Cheek sanoo. ;)
Tälläinen mattokokeilu täällä,




Jaksuja <3
VastaaPoistaMusta matto näytti mun silmään kyllä sopivan teidän olkkariin vallan mainiosti! Tosin koko saisi olla aika lailla isompi niinkuin itsekin totesit. Mutta jos joku juttu ei omaan silmään toimi, niin sitten se ei vaan toimi :)
Kiitos. :)
PoistaJotenkin se oli kamalan tunkkaisen näköinen tässä olkkarissa, ei miellyttänyt omaa silmää. Siirtyi eteiseen, tuosta sohvalta sen näkee hyvin. ;)
Hei! Mistä matto on ostettu? Tykkään sen "chanelmaisuudesta" :) Matot aiheuttavat täälläkin päänvaivaa, yläkerran aula on edelleen väliaikaismattojen peitossa pian parin vuoden asumisen jälkeenkin, hups..
VastaaPoistaHobby Hallista bongasin tuon.
Poistahttps://www.hobbyhall.fi/p/fi/Vincent-yleismatto-musta/372335/92316/92303/92313?
Matot on kyllä hankalia. Jatkan kokeiluja. ;)
Jaa, minusta musta matto sopisi paljon paremmin kuin valkoinen, joka näyttää olevan eri tyyliä.
VastaaPoistaMusta matto on vaan aivan liian pieni.
Joo, isompi sen täytyisi todellakin olla, valitettavasti tuota mattoa ei ollut kun tuo koko ja pari käytävämallia. Jotenkin mun mielestäni (varsinkin livenä) toi musta oli tosi tunkkainen tuossa olkkarin puolella.
PoistaSe meni eteiseen, näkyy kyllä olohuoneeseen... :)
Vaikka musta onkin tuohon liian pieni, se on silti kiva ja munkin mielestä sopii siihen oikein mukavasti :) Jaksamista <3
VastaaPoistaMä en jotenkaan innostunut siitä matosta olkkarissa. Se koko oli liian pieni (ei ole isompaa edes myymälässä) ja jotenkin se oli tunkkaisen näköinen livenä.
PoistaMutta nyt se on eteisessä ja voin ihastella sitä tuosta sohvalta käsin. ;)
Kiitos. <3
Tuo musta matto on hieno! Mulle oli tulossa postissa sama käytävämallisena, mutta en lunastanutkaan sitä sitten. Keittiöön sitä suunnittelin. Nyt vähän kaduttaa, kun näin tämän postauksen. :)
VastaaPoistaToivottavasti läheisesi voi jo hyvin.
Toi on kiva matto, kunhan on oikean kokoinen. :)
PoistaKiitos. :)
Paljon voimia sinulle ja läheisillesi <3.
VastaaPoistaKannatan myöskin mustaa mattoa, vaikka tosiaan aavistuksen liian pieni. Toi kivasti ryhtiä koko tilaan. Vaikkakaan valkoisessa ei ole mtään vikaa :) Olipa poliittinen kommentti :D
Kiitos. <3
PoistaPikkuisen harmittaa, että tuota mattoa ei saanut isompana ja tuo on liian pieni. Jäi tunkkaiseksi koko kokonaisuus, kun ei ollut tarpeeksi iso. En tykkää postimerkin kokoisesta matosta. :D
Nyt se komeilee eteisessä.
Hali <3
VastaaPoistaKiitos muru. <3
PoistaSamaa mieltä kanssasi, valkoinen on ehdottomasti parempi! :)
VastaaPoistaMä olen niin tottunut tuohon valkoiseen, että olo on kotoisampi. Ja mustaa voin ihailla tuosta sohvalta, kun se on eteisessä. ;)
PoistaOnko toi se Hobbaloiden matto? Itse tuota haaveilin käytävämallisena, mutta täytyi jättää tilaamatta. Ei pysty panostamaan mihinkään ylimääräiseen, ennen kuin löydän uuden työn.
VastaaPoistaPaljon voimia <3
Jep, sehän se. :)
PoistaToi on tuttu tunne. Tuntuu, että vaikka on töissäkin, niin silti saa venyttää pennejään. Kaikki perusasiat on kallistunut niin paljon. :(
Kyllä sä saat pian töitä, täällä on peukut pystyssä. <3
He-hei! Mäkään en kyllä täysin teilaisi mattoa, vaikka valkoinen on aina raikas ja varma valinta ja sopii teille. Olen kehittänyt pienen pakkomielteen matossakin näkyvään vinoruutukuosiin ja etsin erityisesti sellaista valkoista tyynyä mustilla yksityiskohdilla. Lupaan vinkeistä löytöpalkkion. ;)
VastaaPoistaVoi Image, tuhannesti voimia ja halauksia. <3 Toivon kovasti, että läheisesi selvisi säikähdyksellä. Tuollaiset uutiset todella pysäyttävät.
Ai, töissä on ollut "vauhtia". I feel you. ;) Tsemppiä!
Heiii, onnea isosti myös tätä kautta. <3
PoistaTeidän matka näytti aivan mielettömältä...
Okei. Onhan toi matto ihana, mutta auttamattomasti liian pieni. Postimerkkikokoinen ei oikein iske... ;)
Nyt se on eteisessä, siihen se sopii. Ja kotoisat valkoiset matot on paikallaan.
Vinoruutukuosi on hankala. Siis löytää tyynynä. Lähin mikä tuli mieleeni on tämä Etsyn:
http://www.etsy.com/listing/155826723/diamond-check-black-45x45-vintage-retro?ref=sr_gallery_5&ga_search_query=black+and+white+diamond+check+pillow&ga_view_type=gallery&ga_ship_to=ZZ&ga_search_type=all&ga_facet=black+and+white+diamond+check+pillow
Etsystä kyllä löytyy ihania. :)
Kiitos Laura. Hän on sairaalassa, kahdeksas keuhkokuume menossa vuoden sisään, ei ihme että sydän ei tykkää. Kyse on siis äidistäni. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. 53-vuotias on kuitenkin vielä niin nuori. :(
Päivä kerrallaan.
Joo, on kuule tuo työelämä niin hektistä, että viikot menee hujahtaen ohi. ;)
Tsemppiä arkeen sinnekkin. Loman jälkeen se ei aina ole helppoa.
Ja tälläinen tuli kanssa mieleen, tosin ilman "logoa",
Poistahttp://www.zazzle.com/black_and_white_diamond_dots_monogram_pillow-189119425311298738
vähän jälkijunassa lueskelen blogeja, on näitä vähän tässä ehtinyt kertymään... mutta teki mieli tähän vielä sanoa, että on se vaan uskomatonta minkä eron yksi matto tekee! olkkarinne on ihan eri näköinen - ihan eri maailmasta suorastaan - noissa kahdessa kuvassa! hassua. :) minä liputan ehdottomasti valkoisen maton puolesta, se tekee teidän olkkarista tosi raikkaan ja upean näköisen.
VastaaPoistaMä kanssa katsoin noita kuvia ja tulin siihen tulokseen että kyllä pienillä jutuilla vain saa ison muutoksen aikaan. :)
PoistaMä itse kyllä vain tykkään tuosta valkoisesta enemmän...