11.9.2013

Viime viikonlopun puuhia!









Me ollaan onnellisia, että Mixun sisko on sellainen kulttuuritaituri, joka tietää aina parhaat menot ja mestat. Viime viikonloppuna vietimme hänen kutsumana mukavan iltapäivän Iltapäivä sisäpihalla-tapahtumassa.

"Syyskuussa Vallilan entisen lankatehtaan tiiliseinien uumenissa käy kuhina. Sisäpihalla myydään paikallisten toimijoiden tuotteita ja taidetta sekä nautitaan livemusiikista. 

Tule kokemaan ainutlaatuisen miljöön tunnelma hämärtyvässä illassa ja tekemään samalla huippulöytöjä."

On kyllä aivan ihanaa tukea uusia yrittäjiä, varsinkin taiteellisilta aloilta. Huomasitteko nuo mielettömät lasit (5. kuva), ne on tehty kierrätetyistä pulloista. Kun katsot tarkemmin, niin huomaat, että lasin jalkahan onkin pullonkaula. Ihan tajuton idea...

No, minähän kuulkaas ihan villiinnyin shoppailemaan ihanien taiteilijoiden, keramiikkojen ja kädentaitajien myyntipöydiltä vähän yhtä, sun toista. Ja eipä jääneet shoppailut pelkkiin myyntipöytiin, vaan homma karkasi kirjaimellisesti ihan lapasesta, mutta ostoksista kuulette myöhemmin. ;)



Käyttekö te erilaisissa kulttuuritapahtumissa?



Keskiviikko terveisin,





2 kommenttia:

  1. Olipa kivannäköistä! :)

    Mulle käy yleensä aina niin, että suunnittelen kovasti juttuja missä tahtoisin köydä, mutta loppujenlopuksi tulee jokin este tai en vaan muista, että piti mennä jonnekin.

    VastaaPoista
  2. Ompa tosiaan kivannäköistä!
    Mä todellakin kävisin, jos täällä päin järjestettäis tollasta kivaa. Täällä ihmiset käy vaan prismassa, muuta ei tarvita :D

    VastaaPoista

Kiitos, että jaksoit jättää jälkesi blogiini.