6.9.2013

Pukeutumisnurkka aulaan!











Mixulle tarvittiin hieman lisätilaa hänen vaatteille. Hän on pitänyt meidän yläkerran aulassa "päivän asu seinäkoukuissa" paitojaan ja housut roikkuivat milloin missäkin. Onhan hänellä toki omat vaatekaappinsa meidän makuuhuoneessa, mutta ajattelin silti ottaa ihan hyötykäyttöön tuon meidän aulan syvennyksenkin.

Syvennys ei todella ole mikään iso, 90x60 cm, joten mitään jättimäistä kokonaisuutta ei siihen viitsinyt alkaa rakentamaan. Siirrettävyys oli yksi toive, ja monikäyttöisyys jatkossa.
Täällä ja täällähän mä jo hieman funtsin aulan muutosta. Ihan suunnitelmien mukaanhan ei homma mennyt, mutta vaatteille saatiin lisää tilaa ja se oli koko homman pointti.

Etsin pyörillä varustettua vaatetelinettä, joka mittojen puolesta sopisi aulan syvennykseen. Yllättävän vähän löytyi pyörillä olevia vaihtoehtoja, jotka vielä olisivat visuaalisesti nättejä, että tukevia.
Meille kotiutui sitten Hayden- vaateteline, jossa on kaikki mitä toivoimme, eli tukeva (metallia), pyörillä varustettu ja visuaalisesti tarpeeksi yksinkertainen.
Metalliset henkarit olikin jo omasta takaa, muutamat housuhenkarit ostin ja ihan mielettömän ihanat, soljilla varustetut laatikot. Yhteen laatikkoon mahtuu just ja just Mixun kenkäpari, eli hän saa parhaimmat kenkänsä säilöttyä näpsäkästi niihin.
Ja pitihän tuohon saada myös se minun kauan haaveilema roikkalamppu...
Pientä somistelua ja homma hoidettu. Herra saa vaatteensa nätisti ja mä saan rauhan, kun ne ei vaeltele ympäri kämppää. :)

                                                 .............................................................


Kiitos ihan hirmuisesti edellisen postauksen kommentteihin.
Vähän pohdin ensin, että viitsinkö kirjoittaa tuosta, mutta koska se on iso osa elämääni, niin miksipä en. Ja eihän sitä voi tietää, että vaikka joku samoista jutuista kärsivä lukisi sen ja saisi apua.

Teitä (kirjautuneita) lukijoita on ilmestynyt taas ihan hirmuisesti lisää. Ihan mielettömän mahtavaa. Tervetuloa. <3

Mä muuten muokkasin yläbanneria vähän uusiksi ja törkkäsin oman naamani tuohon ylös sivuunkin, esittelyteksteineen. Miltäs näyttää?


Nyt nauttimaan perjiksestä,










10 kommenttia:

  1. Hieno muutos! Pienet osat muodostavat kivan kokonaisuuden. :)

    VastaaPoista
  2. Hieno on tuo pukeutumisnurkka! Tyylikäs:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)
      Nyt pysyy (toivottavasti) miehen puvut omassa paikassa...

      Poista
  3. TYKKÄÄN TYKKÄÄN TYKKÄÄN!!! Ja aijjuu, meilläkin on tuollainen ihana roikka odottamassa päätöstä mihin se asettuisi. Miten päättäminen voikaan olla niin vaikeaa???

    <3 sinulle edelliseen aiheeseen liittyen. Olen onnellinen puolestasi, että asia ratkesi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roikka on kyllä i-h-a-n-a. Sen voi tuikata ihan minne vain, näyttää aina hyvältä. :)
      Kiitos muru, nyt on hyvä olla, kun tietää, että mikä on vaivannut. <3

      Poista
  4. Vaude minka nakoinen! Tosi kivasti toteutettu :)

    VastaaPoista

Kiitos, että jaksoit jättää jälkesi blogiini.