28.4.2013
Sunnuntain syvälliset 16!
Elämä on kummallista. Välillä tekisi vain mieli hautautua viikkokausiksi peiton alle ja huutaa, että "Pitäkää tunkkinne!" ja välillä fiilis on aivan päinvastainen. Elämä on siis vuoristorata, mennään välillä ylös niin, että taivas vain vilkkuu ja välillä mennään alas niin, että oksennusrefleksi on lähellä...
Tämä viikko on ollut kumpaakin, alkuviikko alamäkeä ja loppuviikko yhtä nautintoa. Suurin syy loppuviikon onnellisuudelle on ehdottomasti ystävät. Heillä on taito lukea minua, kun avointa kirjaa ja silloin, kun olen vajoamassa, niin joku heistä kiskoo taas takaisin pinnalle. Kiitos kamut.
Ilon aiheita on yllättävän paljon elämässä. Hautautuminen rakkaan kainaloon, ystävän näkeminen pitkästä aikaa, yhteiset hetket perheen kanssa, bussikuskin iloinen tervehdys, kiva viesti työkaverilta, oman rakkaan halaus, aurinkoinen aamu. Onhan niitä siis.
Kun vain muistaisi ne silloin, kun on skeidaa tippunut niskaan.
Me käytiin hieman Char and the city-blogin Charin kanssa shoppailemassa loppuviikosta. Nougat, Finsku, Destiny...
Kuvat on Nougat-liikkeestä, jonne oli taas tullut ihan hirmuisen ihania tuotteita. Siellä meillä vierähtikin pitkä tovi, kun syynättiin joka nurkka ja hylly. Ja samalla reissulla näimme yhteisen kamumme P.n. <3
Teki hyvää hieman irrottautua arjesta keskellä viikkoa.
Ja oli shoppailun saldoltakin hyvä, löysin nimittäin juuri ne asiat mitä olinkin lähtenyt etsimään. Viikonloppu onkin mennyt nopeasti, puuhaa on riittänyt. Mitäs te olette puuhanneet tällä viikolla?
Nyt terdehommiin!
Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita kaikille,
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)






Samoja shoppailumeininkejä täälläkin... Nougat'ssa pyörähdin eilen, ihana puoti täynnä ihania aarteita!
VastaaPoistaNo mä nainkin sun postauksen. ;)
PoistaNougat on kaunis puoti ja ihana henkilökunta/omistaja...
Täytyypäs kirjata nämäkin shoppailuvinkit listalle kun ensi kuussa tulen sinne isolle kirkolle :) Näyttää ihanalta! :)
VastaaPoistaMulla on pitkästä aikaa vapaaviikonloppu enkä ole saanut aikaiseksi oikein mitään :/ Eilen sentään viimeistelin pitkään vaiheessa olleen blogikirpparini jonka sain tänään auki! Tänään ohjelmassa on ollut yksi kynsiasiakas ja jäljellä olis siivous ja äikän aineistoaine, ei oikeen houkuttele :/
Ehdottomasti suosittelen Nougat-liikettä ja muitakin Bulevardin liikkeitä. :)
PoistaAina ei tarvitsekkaan kaikkea duunata, hiljaa hyvä tulee.
Ystävät on ihania!
VastaaPoistaOlisipa kiva päästä sinnepäin shoppailemaan!
Ihanaa sunnuntaita ja mukavaa alkavaa viikkoa! <3
Ystävät on kyllä ihan parhaita. <3
PoistaIhanaa Vappua ja mukavaa viikkoa Marru. :)
Täälläkin terassihommissa mennyt viikonloppu :) terassi käsitelty mustaksi ja kalusteet valkoisiksi. Ihanaa uutta viikkoa!
VastaaPoistaOi joi, nyt kuulostaa täydelliseltä värikombolta, mun makuun 10+. ;)
PoistaHalusin vain sanoa "hei"! :)
VastaaPoistaHei murunen. <3
PoistaKivasti puit sanoiksi fiilikset jotka täälläkin tunnistetaan. Just mietittiin kaverin kanssa onko mielialanvaihtelut merkki tulevista vaihdevuosista ;) A P U A! Ystävät on niin iso voimavara. Niistä pitää pitää hyvää huolta <3
VastaaPoistaOnneksi me naiset saadaan vaihtaa mieltämme ihan koska vain. :D
PoistaYstävät on kyllä iso voimavara, se on täysin totta! <3
Lämmin ajatus täältä sinne! Onneksi tulee kesä ja aurinkoiset ajatukset sen mukana :)
VastaaPoistaKiitos ihanuus. <3
PoistaNyt paistaa jo arska kunnolla, myös tänne... ;)