Keltainen taitaa olla nyt aika in väri. Ainakin tämän viikon erään kaupallisen tapahtuman takia. Itse ihastuin keltaiseen ihan muusta syystä. Lähinnä terveydellisestä syystä...
Mä olen maailman huonon juomaan vettä. Työpöydällänikin minulla on 0,5l pullo täytettynä vedellä, mutta en saa edes sitä tuhottua työpäivän aikana. Häpeällistä, tiedän. Nyt olen saanut noottia, kannustusta sekä vinkkejä tuohon veden juomiseen ja varsinkin sen juomattomuuden aiheuttamaan väsymykseen.
Mä olen niin visuaalinen ihminen, että jopa vesi täytyy olla kauniisti esillä ja erään vinkin jälkeen aloinkin lisäämään sitruunaa vesikannuuni. Veden maku sai uuden ulottuvuuden, sitruunassa on ihan hirmuisesti terveysvaikutteita kehoon ja toi keltainen väri tuo jo itsessään mielettömästi energiaa.
Ja mikä syy pitää esillä tuota meille niin rakasta Ultima Thulen perintökannua. Pidän todellakin ihan esillä tuota kannua ja lasia, että muistan oikeasti juoda kannun tyhjäksi. Kaksi päivää on homma toiminut ja kannu tyhjentynyt/täyttynyt muutamaankin otteeseen. Ja se jos mikä on iso edistys minun juomahistoriassani...
Ja sitten tuosta keltaisesta väristä. En lähde ihan 100% vannomaan, mutta voi kuulkaas hyvinkin olla, että meidän tämän kevään-kesän väri inspis iski noista sitruunoiden ihanasta keltaisesta. Ainakin nyt näyttää niin ihanalta olkkari, kun on pientä energyBoostia keltaisen muodossa...
Ja keltaisesta puheenollen. Tänään alkoi taas "ne keltaiset päivät", eli Hullut Päivät Stockalla. Itse käväisin Hullareilla, mutta en löytänyt sieltä yhtään tuotetta jonka olisin voinut kotiuttaa. Oliivipuu oli ainoa jota edes harkitsin, mutta jätin senkin rauhaan, olisin kuitenkin tappanut sen... ;)
Olettekos te jo käyneet Hullareilla? Jos ette ole, niin tästä pääset klikkaamaan itsesi Hullareille.
Rakkaudella:
(Postaus sisältää mainoslinkkejä.)






Oi kuinka trendikäs ja silmää hivelevä tämä blogisi on...tykkään.
VastaaPoistaXX
Kiitos ihanainen. :)
PoistaKeltainen on hiipinyt salakavalasti jo moneen kotiin:)
VastaaPoistaMä oon vielä suakin huonompi vedenjuoja. Ehkä täytyy kans kokeilla tuota sitruunavesikannua, josko sitten tulisi hörpittyä täälläkin enemmän.
Keltainen on kivan raikas. :)
PoistaJa suosittelen todella tuota kikka kolmosta, että pitää kaunista vesikannua esillä, niin siitä tulee kyllä juotua normaalia enemmän.
Mulla on sitruunakin valmiina mut en vaan ole saanut laitettua sitä kannuun veden kans :) nimim. toinen huono vedenjuoja... :/ Mut nyt meenkin korjaamaan tilanteen :D
VastaaPoistaMahtavaa. Jotenkin on vain niin hassua, että niin itsestään selvää asiaa,
Poistakun veden juominen ei saa tehtyä... Harjoittelua, ehkä se on nyt avainsana. ;)
toi mustan, valkoisen ja keltaisen yhdistelmä tosiaan on hivellyt silmää tänä keväänä... niin ihania kuvia sulla tässä!
VastaaPoistamä oon itekin tosi huono juomaan vettä, mutta satuin reilu viikko sitten lukemaan yhden blogijutun, jonka jälkeen oon juonut ison lasin sitruunavettä joka aamu ja pyrin tätä nyt jatkamaan. en tiedä onko sulle tuttu jo entuudestaan, mutta tässä: http://www.trendi.fi/blogi/kiitos-hyvaa/sitruunavesi.
Kiitos, kerron kehut kuvaajalle. :)
PoistaToi keltainen on kyllä kiva tehosteena.
Ja kiitti vinkistä, menenkin heti lukemaan.
Mulla taas ei lähde päivä käyntiin ilman että juon puolilitraa vettä. Opeteltu tapa :)
VastaaPoistaJes! Eli harjoittelua tänne ja mäkin voin jossain vaiheessa sanoa noin. ;)
Poistaen oo ikinä käyny hullareilla :)
VastaaPoistavois joskus yrittään tällätä ittensä hesaa tai edes ouluun kun on ne päivät ... ois kyllä varmaa elämys sekin ;)
onks siellä oikeesti hyviä tarjouksia ?
No, on siellä joskus ihan hyviä tarjouksia,
Poistamutta ei niiden takia pelkästään kannata reissata pitkiä matkoja. :)
Itse en löytänyt ollenkaan mitään tänä vuonna.
Keltsu toimii kyllä älyttömän hyvin mustavalkoisessa maailmassa. Sen takia meilläkin jo toista kesää putkeen :) Ihania kuvia sulla tänään(kin) <3
VastaaPoistaMiksu kiittää. :)
PoistaJa kyllä vain. Oikean sävyisenä keltainen on täydellinen sävy. :)
En mene kun olen ostolakossa :D Täälläkin juodaan sitruunavettä aamuisin. Olen kuullut, että siihen kannattaa lisätä myös MSM-jauhetta. Sekin virkistää ja parantaa ihoa yms. :)
VastaaPoistaNo arvaappas hainko MSM-jauhetta? Hain ja nyt alan sitäkin testaamaan. :D
PoistaMä olen ihan sekoamassa kaiken maailman "supereihin" yms.
Ihania kuvia!
VastaaPoistaVälitän kiitokset kuvaajalle. :D
PoistaEn uskonut minäkään että keltaisesta voisin ikinä pitää, mutta mielet muuttuu ;) Sitruunavesi on ihan parasta! <3 Ota iltarutiineihin myös se vihreä tee ;) Tsemppiä! :)
VastaaPoistaMä olen aina pitänyt keltaisesta, mutta en ole kaivannut meille väriä keltaisena.
PoistaEhkä nyt sen tarve on. ;)
Jeps, mä yritän löytää sen oikean teen. <3
Voi kun pirtsakkaa! Kävin, samalla tuli reffatua ystävää :) Kotiutin J. Oliverin kasarin (erittäin tarpeen) ja pari pirtsakkaa käyttöjuttua vaikka heräteostoksia olivatkin. Pysyin hyvin ruodussa.
VastaaPoistaKiva, että löysit tarpeellisia juttuja. :) Ja ystävän kanssahan se onkin ihanaa viettää aikaa shoppaillen.
PoistaOnpa raikkaat kuvat! Mulla vedenjuonti on olematonta talvella, koska olen kova palelemaan, mutta yritän juoda edes reilusti teetä päivän mittaan. Kesällä vesi maistuu ihan eri tahtia.
VastaaPoistaNo, hyvä että edes teetä juot. Vettähän sekin on. :)
PoistaIhan pirteitä kuvia! Todellinen energyboosti tuo keltainen! :)
VastaaPoistaSaiskohan mutkin juomaan vettä tuolla keinoin :) Tulee kyllä juotua aivan liian vähän vettä.
Kokeile ihmeessä, joskos tää mun keino toimisi myös sulla. ;)
PoistaSitruunavesi on hyvää! toinen herkku on myös appelsiinivesi <3 nam!
VastaaPoistaPitääpäs kokeilla sitäkin, kuulostaa hyvältä. :)
PoistaMä en oo koskaan voinu pitää vesikannua esim.työpöydällä kun puolet työajasta kuluu vessassa juoksemiseen ;) Kadehdin niitä onnekkaita joilla on sosiaalirakko. Pakasteviinimarjat antaa kans kivasti makua veteen.
VastaaPoistaNo, mutta palkkahan juoksee myös, vaikka sä juoksisit vessassa... ;)
PoistaPalaverit onkin hankalampia.
Kiitti vinkistä, kokeiluun myös marjat! :)
Keltainen sopii kyllä tosi kauniisti mustaan ja valkoiseen! Ihania kuvia.
VastaaPoistaOlen opetellut juomaan pari litraa vettä työpäivän aikana ja sen kyllä huomaa, koska vessassa pitää juosta KOKO ajan :D
Hullareilla tuli tosiaan käytyä ja koko ajan tekisi mieli mennä sinne uudestaan... Ostokseni voi käydä tsekkaamassa blogissani www.sannikansanat.blogspot.com
Kivaa päivää!
Keltainen on kyllä rempseä väri. :)
PoistaVessassa saa kyllä juosta paaaljon enemmän, kun kittaa tota vodaa enemmän, olen sen eron tässä nyt jo huomannut. ;) Homma siis toimii.
Minäpäs lähdenkin hetimmiten tutustumaan blogiisi, kiva kun vinkkasit. :)
Minäkin maustan aina veteni sitruunamehulla. Halkaisen yleensä sitruunan kahtia ja puristan mehua suoraan lasiin. Muuten ei tule juotua tarpeeksi.
VastaaPoistaJoo, kyllä toi sitruuna antaa hyvän maun, tulee juotua paljon enemmän sitä, kun "tavallista" vettä. :)
PoistaMullakin on juomisongelma ;) En tajua mikä siinä on niin vaikeeta, mutta en meinaa millään onnistua juomaan tarpeeksi. Pitääkin taas kokeilla tuota sitruunakikkaa pitkästä aikaa. Olen myös huomannut, että huoneenlämpöinen vesi menee paremmin alas kuin kylmä. Hullareilla taidan piipahtaa tänään pikapikaa..
VastaaPoistaMä olen huomannut muuten ihan saman asian ton veden lämpötilan kanssa, huoneenlämpöinen on parempi. :)
PoistaMä olen myös tosi surkea juomaan vettä :( Yritän aina välillä tsempata asian kanssa, mutta sitten se unohtuu. Blogistani löytyy sinulle haaste http://villalumituisku.blogspot.fi/2013/04/5x.html
VastaaPoistaKiitos ihanuus, haaste vastaanotettu. :)
PoistaMUISTA juoda vettä. :)
Mä kans taistelen juomisen kanssa, siis veden... Täytyypä kokeilla sitruunaa kyytipojaksi. Kiitos muuten siitä sun taannoisesta messupostauksesta, päätettiin mieheni kans lähteä huomenna sinne isolle kirkolle ja keltaisille päiville, vähän kaupunkilomaa periferialaisille :) Toivottavasti sun olo paranee ja selviää syykin pian, voimia!
VastaaPoistaIhanaa, että otatte pienen irtioton arjesta. <3
PoistaMuistahan juoda vettä... :)