Sunnuntain syvälliset ovat jo päässeet osaan 9. Se kertoo, kuinka järkyttävää vauhtia tämä elämä kiitää eteenpäin. Tällä viikolla mä olenkin yrittänyt miettiä, että minne kaikki elämäni minuutit ja tunnit katoavat. En löytänyt vastausta. Jatkan sitä etsimistä ja vinkkaan sitten teillekkin, jos löydän vastauksen.
Perjantaina oli Naistenpäivä. Se on päivä joka on meillä arvostuksessa. Olen opettanut omalle tyttärellenikin, että naiseus on upea asia ja siitä pitää olla ylpeä. Mixu muisti myös tärkeän päivän ja kotona odottikin ruusukimppu, kun tulin töistä. Ja mikä tuoksu niistä levisi koko alakertaan, ihanaa...
Perjantai-ilta meillä vierähtikin rauhallisissa merkeissä. Katsottiin koko perheen voimin Paanasen Markon uutta sarjaa, ja voi ettien että se mies on edelleen vain niin ihqu. Pikkuinen oli kattanut olkkarin pöydälle naposteltavat sinä aikana, kun me oltiin Mixun kanssa saunassa. Kyllä oli ihana tulla valmiiseen pöytään ja alkaa nauttimaan illasta...
Tämä viikko on ollut kyllä todella, todella hermoja raastava viikko mm. töissä. Onneksi viikonloppuna on taas saanut hieman nollattua tilannetta, mutta kyllä voi sanoa, että parempia aikoja todella jo toivoisin tuonne työelämään... No, päivä kerrallaan ja silleen.
Viikonloppu on kyllä ollut taas aivan ihana. Me ollaan ulkoiltu, käyty kuvaamassa auringonlaskua, kaakaolla rantakahvilassa ja muutenkin hemmoteltu toisiamme. Se jos mikä on tässä elämässä ihaninta.
............................................................................................
Elämäntapamuutoksesta sen verran, että hyvin on mennyt. Ensimmäisten päivien hedari on hävinnyt ja nyt tulee super uutinen... Mä en ole nukkunut koko viikkona prinsessapäikkäreitä! Jeps.
Se on iso muutos minun elämässäni, että väsymys alkaa hieman hellittämään. Tosin olen kömpinyt jo klo. 20-21 sänkyyn yöunille, mutta kuitenkin.
Ruokapuoli on muuttunut enemmän proteiini pitoiseksi ja ruoka-ajat säännöllistyneet. Ja entiset perjantaiPopparit on muuttuneet perjantaiPorkkanoiksi. On muuten hyviä. Nam!
Ja sydämellisesti uusille lukijoille tervetuloa. Teitä on taas tullut uusia ihanuuksia messiin. Ihan mahtavaa.






Ihana, kun teidän pikkuinen on oikein tehnyt tuollaiset asetelmat ruuista. Ja hyvä kun väsymys on hellittänyt, niin on vähän täälläkin. :) Kauniit ruusutkin olet saanut. Höhlinki, meillä mies unohti koko naistenpäivän.
VastaaPoistaJuu, meidän Pikkuinen osaa tehdä jo kaikki kattaukset sun muut sillä asenteella, että ne tulee blogiin. ;) Ei ole mennyt oppi hukkaan...
PoistaMahtavaa, että sielläkin on olo piristynyt. <3
ne tunnit ja minuutit menee ihan vaan elämiseen ! nukun, syön, teen töitä, sisustan ...
VastaaPoistamie oon nykyisin miettimättä syvällisiä, säästän siinä ehkä itseäni , viime vuosi oli raskas...
ja marko oli ihqu :)
Raskaat ajat ovat siitä "hyvä" juttu,
Poistaettä kun ne menevät ohi niin oppii nauttimaan pienistäkin ilon hetkistä. <3
Ihania nämä sun syvälliset! Käypäs illan piristykseksi katsomassa nämä kyvat: http://thedesignerpad.com/blog/2013/3/10/the-power-of-black-white.html
VastaaPoistaTulit niin mieleeni kun katsoi näitä, heti ajattelin että IMAGEkin tykkäis :)
Oi, osui ja upposi. <3
PoistaKiitti muru...
Hyvä IMAGE! :) Eikä täydelliseen viikonloppuun muuta tarvitakaan :)
VastaaPoistaNäin juuri. :D
PoistaWau kyllä kelpaa tuollaiseen pöytään astella. Se on muuten totta kun syö terveellisemmin niin on pirteempi. Itse kun jätän sokerin ja vaaleen viljon olen pirteämpi. Olen huomannut myös että iho ei silloin kuki ja eikä tule aftoja suuhun.
VastaaPoistaUpeat kukat on Mixu sulle kantanut ❤
Jaha, Hyypiö syö sitten Viljoa. Että silleens.
PoistaJoo viljaahan mä tarkotin :)
Viljo on hyvä. ;) Ja ihan totta, hiilareista yms höttö-ruoasta tulee hömppä olo. Keho kärsii niistä. Ja nyt kun syön parempaa ruokaa, niin masuni voi hyvin, väsymys ei ole niin paha (kyllä mua silti väsyttää)...
PoistaKatsellaan nyt, että saanko muita positiivisia juttuja vielä tästä. :) Tärkeintä on, että mahakivut lähti pois.
Hyvä Sä!!! <3
VastaaPoistaMitenniin 9.s postaus jo, siis niinku VASTA aloitit syvällisten kaa :O
NoNIINPÄ! Mä en tajuu, mihin tämä aika katoaa? :/
PoistaIhanaa kun hemmotellaan!
VastaaPoistaVälillä sitä tarvitsee, että jaksaa raahautua seuraavaan päivään... :D
Poista