Ystävyys. Yksi elämän hienoimpia asioita. Ja yksi vaikeimpia asioita. Mistä aidon ja oikean ystävän tunnistaa? Sellaisen ystävän, jonka vuoksi voisit tehdä melkein mitä vain ja hän tekisi samoin. Jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä, tehdä virheitä ja oppia uutta...
Nauraa, itkeä, kokea tunteita laidasta laitaan, tai olla vain hiljaa, ilman, että tuntee oloaan idiootiksi.
Olen onnekas. Minulla on sellaisia ystäviä. Vaikka emme olisi nähneet pitkiin aikoihin, niin aina, kun juttelemme/näemme, tuntuu siltä, ettei viime keskustelusta olisi tovia kauempaa aikaa kulunut.
Minä tutustun helposti uusiin ihmisiin. Olen avoin ja puhelias, välillä onkin sitä avoimuuttani käytetty väärin. Sellaiset ihmiset olen "tiputtanut kelkastani" hyvinkin nopeasti. Sen verran olen itseäni oppinut arvostamaan, että pystyn tekemään myös pesäeron tarvittaessa. Mielestäni kaveri- sekä ystävyyssuhteet pitävät olla tasapuolisia. Jos otat, myös annat ja päinvastoin. Ystävät ja kaverit tuovat minulle paljon iloa, mutta nämä ns. ruuhkavuodet kyllä tekevät tehtävänsä. 24-tuntia vuorokaudessa ei aina tuppaa riittämään ja kamujen tapailut on nykyään harventuneet. Onneksi on puhelin ja Facebook, edes niiden avulla pystyy pitämään yhteyttä, silloin kun aika ei vain riitä...
Ja joka kerta, kun sitten on tapaamisen hetki, sitä hetkeä osaakin arvostaa.
Jokainen toivottavasti omaa edes yhden bestiksen, jolle voi soittaa ja kertoa ilot/surut ja joka on 110% valmis jakamaan ne kanssasi. Koska vasta silloin voi sanoa, että elämässä on sisältöä.
Mä meinaan pusutella tänään kultani kumoon. Ja soitan kamut läpi. Onneksi myös tein "pieniä juttuja" muutamille ystävilleni...
Ja lauantaina päästään ystäväpariskunnan kanssa kunnolla tuulettumaan, illalliselle ja sen sellaista.
Tämä leijuu nyt vaaleanpunaisissa hattarapilvissä.
Ihanaa Ystävänpäivää kaikille, muistakaahan ystäviänne. <3
PS. Mustavalkoiset kortit ovat Anno-sarjan kortteja, ihan Anttilasta napattu mukaan. Ja kehykset on Kierrätystavaratalosta.





Ihanaa ystävänpäivää blogiystäväni! <3
VastaaPoistaHyvää Ystävänpäivää!!! =)
VastaaPoistaHyvää ystävnpäivää sullekin <3
VastaaPoistaKaunis kirjoitus! :) Hyvää ystävänpäivää sinulle! :)
VastaaPoistaHyvin sanottu! Iloista ystävänpäivää, darling! PS. En ehtinyt kommentoida sun taannoista häävaatetusta ja kuvaa fb:n puolella, se oli kaunis!!
VastaaPoistaIhana kirjoitus :) Mukavaa ystävänpäivää <3
VastaaPoistaIhanaa ystävänpäivää sinulle!
VastaaPoistaPs. ihanat kortit :)
Ihanaa ystävänpäivän iltaa ♥ Kauniisti kirjoitettu postaus!
VastaaPoistaIhanasti kirjoitit, hyvää ystävänpäivää :)
VastaaPoistaIhanasti kirjoitit. Mukavaa ystävänpäivää! <3
VastaaPoistaKiitos kaikille ihanille ihanista kommenteista. <3
VastaaPoista