Häät olivat kutsuja myöten aivan tajuttoman upeasti suunniteltu, sekä toteutettu...
Vihkiminen tapahtui Turun Mikaelinkirkossa, joka oli erittäin kaunis, niin ulkoa, kuin sisältäkin.
Prinsessa Ruususen kajahdettua uruista ja Oonan kävellessä alttarille isänsä saattamana, minulle kävi se tuttuakin tutumpi juttu...
Itkin, kun vesiputous. Onnesta. Oona oli niin kaunis.
Ja Petterin saadessa kauniin morsiamensa rinnalleen, olisi ollut kumma, jos ei olisi itku tullut.
Kirkossa annoimme hääparin omalle kuvaajalle työrauhan, emmekä ottaneet sieltä kuvia.
Juhlapaikka vasta olikin kokemus. Tiesin jo etukäteen, että se on hieno, mutta paikan päällä huokauksista ei tullut loppua. Juhlat vietettiin vanhassa viinatehtaassa ja siinä oli miljöö joka sulatti minun sisustussilmän täysin.
Kaikki asiat oli suunniteltu viimeisen päälle. Somisteet olivat teeman mukaiset, yksinkertaisen kauniit. Mustaa, valkoista ja hopeaa. Jokainen yksityiskohta oli mietitty tarkkaan ja se näkyi.
Menyy oli perinteistä poikkeava, mutta suussa sulava. Jokaiselle oli jotain, ja esillepanot olivat taidokkaasti tehty. Kakku oli tietysti mustavalkoinen (ihan törkeen hyvää) ja taisi se "kaapin määrääjäkin" tulla selväksi. Kahvin kanssa aukesi oma lempparini, eli karkkibaari, josta jäi kuvat ottamatta, kun namujen tuhoaminen oli kuvia enemmän mielessä...
Ruoan jälkeen olikin hassuttelua erilaisten poseerausten merkeissä. Oona ja Petteri on kyllä ihan täysiä ammattilaisia poseeraamaan. Nauroin kippurassa, kun Mixu nappaili heistä kuvia... Hassuja. <3
Yllä oleva kuva on aika "hämärän" oloinen, mutta siis ihan vain laahusta tuossa nostan tanssia varten hieman ylemmäs.
Petteri viihdytti DJ-taidoillaan tovin ja me saatiin napattua Oona hetkeksi kuviin.
Juhlissa oli tosiaan bändin sijaan DJ joka soitti koko yön kunnon biittiä. Tanssiminen alkoi perinteisesti hääparin ensimmäisellä yhteisellä tanssilla pariskuntana...
Tapahtumaa riitti vielä pitkälle yöhön, mm. morsiamen- sekä sulhasenryöstö, ja heidät takaisin saadaksemme pääsimme jokainen vieras juhlapaikalle rakennettuun studioon ottamaan valokuvat hääparille muistoksi.
Odotan jo ihan fiiliksissä, että he saavat oman kuvaajansa valokuvat ja pääsen näkemään lisää kuvia ihanasta illasta.
Oona ja Petteri, KIITOS. <3
(Kuvat julkaistu Oonan ja Petterin luvalla.)














Kauniita kuvia! ja mielettömän kaunis morsian ja puku! :) <3
VastaaPoistaTäysin samaa mieltä. Ja livenä vielä kauniimpi. :)
PoistaAi ihanuutta!! <3
VastaaPoistaNyt tuli itsellekin hääkuume :))
Mulla kanssa. Mä kosin Mixua tuolla kirkossa varmaan 10 kertaa, mutta se vain sanoi, että "hei, mehän ollaan jo naimisissa"... ;)
PoistaOi vitsit mitkä puitteet ja hääpäri. Hyvin olette näyttäneet viihtyvän Turussa ;)
VastaaPoistaTäydellinen viikonloppu, kaikin puolin. :)
PoistaOi, ihania kuvia! Upeat häät kerta kaikkiaan! =)
VastaaPoistaKaunis hääpari ja tyylikkäitä olette tekin.=)
Häät ja morsiuspari olivat aivan mielettömän kauniita. <3
PoistaIhana viikonloppu takana. :)
Oi miten kauniita kuvia <3
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaMahtavia kuvia! Oli hauska tutustua :) Miia samasta pöydästä...
VastaaPoistaMulla olisi muutama kuva "rakkaudesta". ;)
PoistaOli todellakin ihana tutustua. Pidetään yhteyttä. <3
Ihana postaus! Toi Oonan hääpuku on ihan mieletön :)
VastaaPoistaJep. Hääpuku ja koko nainen oli aivan mieletön ilmestys. <3
PoistaMahtavia kuvia :) Ihana hääpuku morsiammella!
VastaaPoistaOli muuten täydellinen puku Oonalle. :)
PoistaMillainen oli menu? :)
VastaaPoistaTäydellinen ja monipuolinen, mm.
Poistailmakuivattuun kinkkuun käärittyjä päärynöitä, tuorejuustotäytteisiä lohirullia (mun lemppari), antipasto,
neljää erilaista salaattia, lihaa, kanaa, kermaperunoita, kasvispaistosta yms.
Ja se hääkakku, NAM! :D
Hieno tuo sinun pusero! :) Oonan ja Petterin lisäksi..
VastaaPoistaKiitos. Hitsit, ei ollut minusta sitten sellaista julkaisukelpoista kokonaiskuvaa, jossa olisi hame näkynyt kunnolla. Odottelen Petterin saalista, eiköhän hääkuvista sellainenkin löydy, kuvaaja kierteli ja otti paljon kuvia.
PoistaUih, onpa kainiita kuvia! Varmasti ollut huisin hauskaa!
VastaaPoistaOli aivan tajuttoman kivaa. :)
PoistaIhania kuvia! Ja niin upea hääpari <3
VastaaPoistaPariskunta oli niin kaunis/komea. <3 Ja oli aivan mahtavaa päästä heidän kauniisiin häihin. :)
PoistaVoiiiii, menee ihan kylmät väreet, aivan upeat häät! Ihana hääpari, aivan huikeat puitteet ja kaikki yksityiskohdat tosiaan näyttää olleen viimeisen päälle. Ihan unelmahäät <3
VastaaPoistaSain muuten vihdoin alotettua sun sisustushaasteen tänään! :)
Häät olivat aivan tajuttomat. Nautin joka hetkestä ihan täysin. :)
PoistaMäpäs tuun kurkkaamaan. ;)
Ihanaa, että olitte paikalla <3
VastaaPoistaKiitos, että saimme olla paikalla. <3
PoistaUpeat häät! Mikä Oonan blogin nykyinen osoite mahtaa olla?
VastaaPoistaNiin kauniit häät! Mikä Oonan blogin osoite on nykyisin?
VastaaPoista