Huomasin, että tänne on lampsinut taas uuden uutukaisia lukijoita, kirjautuneita sekä taustalla olevia. Tervetuloa ihanuudet. Ajattelinkin vielä kaikille uusille (ja vanhoille myös kertauksena) kertoa, että kuinka blogini sai alkunsa ja hieman vilautella kuvia tästä meidän mustavalkoisesta kodistamme.
Aloitin bloggaamisen reilu vuosi sitten Marraskuussa. Blogini on sellainen paikka jonne tallennan idiksiä ja fiiliksiä, kuvia ja ajatuksia. Elämästä, sisustuksesta, kauneudesta ja milloin mistäkin. Rakastan tehdä itse kaikkia pieniä DIY-juttuja joten niitäkin täällä välillä vilahtaa.
Aviomieheni Mixu kuvaa blogini kuvat, hän jaksaa enemmän keskittyä sellaiseen. Samalla olemme saaneet yhteisen kivan harrastuksen tästä bloggailusta...
Pääpaino sisustuksessamme on mustavalkoinen. Hopea/harmaa ja bling-bling kuuluvat myös komboon. Välillä saan väripuuskia, ja väriä onkin helppo lisätä vaikka muutamalla sisustustyynyllä tai kukilla/kynttilöillä. Puuskat laantuvat yleensä yhtä nopeasti, kun tulevatkin...
Sisustaminen on ikuinen projekti, ainakin meillä. Haavekollaaseja, sekä muita haaveita näkyy blogissani aina välillä. Olen kuitenkin tullut harkitsevammaksi sisustajaksi, joten haaveet voivatkin venyä pitkäksikin aikaa, ennen kun toteutan ne. Mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan.
Tervetuloa kaikille seikkailemaan mustavalkoiseen maailmaani, toivottavasti viihdytte.
P.S.
Muistakaahan myös klikata itsenne IMAGEn Facebook-sivuille tykkääjiksi, sinne ilmestyy nimittäin asioita, jotka eivät ikinä blogiin asti päädy.










Hei,
VastaaPoistaEksyin tänne Modernisti kodikas-blogin kautta ja kiva kun eksyinkin. :) Liityin lukijaksesi.
Olen itse aloitteleva bloggari. Tervetuloa tutustumaan meidänkin kotiin ja sisustusinspiraatioihin.
//M
http://platefuloflove.blogspot.fi/
Hei ja tervetuloa tänne.
PoistaKävin ihan samantien hyppäämässä blogiisi lukijaksi, ihastuttava blogi. :)
Ihana tuo tapetti sängyn päädyn takana. Mulla on myös nyt ollut tapettimietteet kovasti "tapetilla", ja monenlaisia vaihtoehtoja olenkin jo käynyt läpi. Ehkäpä se on pikemminkin runsaudenpula, joka saa tässä vielä epäröimään sitä lopullista valintaa.
VastaaPoistaIhan sama ongelma oli mulla. Liikaa oli vaihtoehtoja tarjolla. Mutta kyllä "se oikea" sitten kolahtaa, niin kävi ainakin täällä... ;)
PoistaEn varmaan koskaan kyllästy katselemaan teidän kotikuvia.<3 Niin kaunista ja tyylikästä!
VastaaPoistaVoi kiitos ihana. :)
PoistaIhana koti tosiaan!!! <3 Ja todellakin se sisustaminen on sellaista ikuisuus projektia... Jotkut haaveet toteutuu ja jotkut ei. =)
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaNiinhän se menee, hitaasti mutta varmasti. :D
Todella kivan näköistä, kyllä teidän kelpaa :0)
VastaaPoistaKerrokko mistä nuo ihanat pikku sydän-kortit ovat tuolla tauluhyllyllä. Mä rakastuin niin niihin <3 <3
Johanna
Kiitos. :)
PoistaMä nappasin nuo kortit Anttilasta, Anno-osastolta. Sinne siis...
Oon aina rakastanu mustaa ja valkosta sisustuksessa
VastaaPoistaja kun näin tän sun/teidän blogin joku aika sitten, oli pakko jäädä seurailemaan. (:
Voi, kuinka mahtava kuulla. :)
Poistakyllä kotinne musta-valkoisuus on niin upea
VastaaPoistaKiitos. Se tuntuu parhaalta värikombolta meille. :D
PoistaKaunista! :)
VastaaPoistaKiitos ihanuus. :)
PoistaMistä on löytyneet nuo henkarit? Haussa olisi muutama yksinkertainen, kevyt teräshenkari, ajattelin jo hetken aikaa, että lompsin johonkin pesulaan tinkaamaan pelkkiä henkareita ilman pesua... :)
VastaaPoistaMä ostin ne Ikeasta joskus vuosi sitten. Nyt siellä on vain tälläisiä;
Poistahttp://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/20219719/
Häkellyttävän kaunista! Tauluhylly on kyllä niin paras! Ihan mieletön koti teillä. Jos kerkiät, käy kurkkaamassa meidän projektia osoitteessa dreamtomorrow-livetoday.blogspot.fi :)
VastaaPoistaKiitos murunen. :)
PoistaMä tulen hetimmiten "teille" kylään...
Niin nättiä, kaunista, ihanaa ja blogin takana on myös aivan valoittava ihminen <3 <3 Olen ollut lukijana alusta asti ja tulen aina olemaan <3 Seuraavaa tapaamista odotellen ;)
VastaaPoistaKiitos Minna. :)
PoistaJoo, todellakin seuraavaa tapaamista odotellen. Joitakin pippaloitahan tässä olisi mielessä. ;)
Kyllä kyllä, jotain sellaista olen kuullut ;) ;)
VastaaPoistaNiitä odotellessa. :D
PoistaHei mistä oot ostanut tuon ihanan mustavalkean torkkupeiton?
VastaaPoistaMä ostin K-raudasta nuo torkkupeitot. :)
Poista