31.12.2012

Ilta!


Näin talvi-iltaisin meillä on koko ajan kynttilät palamassa. Ja voi kuulkaas, viime viikonloppuna olimme Joulumarkkinoilla, josta ostin kaksi ihanaa sinkkistä talolyhtyä. Ne on täydelliset meille ja meidän ruokapöydälle.


Jotenkin nuo tummat sävyt puhuttelevat minua nykyään enemmän ja enemmän. Ehkäpä sitten taas keväämmällä valkoinen tulee ryminällä takaisin, tai sitten ei... ;)


Löysin tuollaisen pienen kuusenkin tuohon asetelmaan ja sekin sopii kivasti tuon talon kaveriksi. Tine K.n kynttilät ovat niin kauniit jo ihan itsessään, mutta ne oli kiva lisä tuohon. Pitääkin käydä ostamassa niitä lisää, paljon...


Pienet asiat, niistä syntyy kokonaisuus. Minä ajattelin tehdä joulukortteja Itsenäisyyspäivänä ja paistaa ensimmäiset torttuset. Ihme, että olen pystynyt pitkittämään sitä näinkin pitkään, nimittäin minä rakastan torttuja. Onneksi piparit on jo korkattu.
Tänä vuonna minulla on ihan erilailla jouluinen fiilis, enemmän kun vuosi sitten. Johtuneekohan tuosta ihastuttavasta lumesta, vaiko siitä, että on itsensä kanssa rauha ja sopimus, että mistään ei tarvitse stressata... :) Vetäisin tuossa äsken neljän tunnin "päiväunetkin", teki muuten hyvää.
Oletteko te löytäneet joulufiiliksen? 
Mukavaa iltaa kaikille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jaksoit jättää jälkesi blogiini.