Meidän blogiyhteisömme Indiedays viettää
Motivaation maaliskuu-teemaa ja olemme muiden bloggaajien kanssa ajatelleet jakaa teille parhaat vinkkimme terveellisiin elämäntapoihin. Vinkkejä jakamassa on kaiken kaikkiaan 15 bloggaajaa (
minä mukaan lukien) ja ajattelimme tehdä postauksia liikunnan ja muilta hyvinvoinnin aihealueilta. On hauskaa päästä kertomaan oma tarina sohvapotusta liikunnanilon metsästykseen ja koko elämäntapamuutoksestani...
Mikä homma tämä oikein on?
Mä vihaan liikuntaa! Tai sanotaan näin, että vihasin. Olen tässä miettinyt, että miksi. Ala-asteella rakastin liikuntaa, luistelua, polttopalloa, telinevoimistelua, jalkapalloa... Ihan jokaista lajia.
Yksi syy vihaamiseen voi olla se, että meillä oli yläasteella opettaja joka teki liikunnasta erittäin epämiellyttävää. Muistan elävästi sellaisen hetken, kun liikuntatunnilla meidän piti juosta ravirataa ympäri kaatosateessa, kun tämä opettaja itse istui autossaan siemaillen kahvia. Ehkä se oma angsti koko hommaan alkoi siitä.
Aika kului ja kunto huononi. Olihan mulla niitä kausia, kun ajattelin, että no nyt lähden lenkille. Joo, ne jäi sitten vain ajatuksen tasolle. Ja sitten vain uskottelin itselleni, että pyh, kyllähän mä saan kuntoni pysymään hyvänä arjen askareilla ja töissä (
olin silloin seisomatyössä, jossa askeleita kertyikin uskomaton määrä).
Mixu (
aviomieheni) on aina ollut liikunnallinen, hän on parhaimmillaan nuorena vetänyt kolmea eri lajia nuorten SM-tasolla ja edelleenkin on kovin kova liikkumaan. 14-vuoden yhdessäolon aikana hän on kysynyt mua mukaan tuhansia kertoja lenkille, tennikseen, sulkikseen ja milloin mihinkin lajiin. Ja olen mä muutaman kerran lähtenytkin, mutta innostus on lopahtanut parin kerran jälkeen...
Mutta yksi laji koukutti minut aivan täysin 5-vuotta sitten. Etsiskelin netistä jotain yhteistä harrastusta mulle ja
Pikkuiselle (
tyttäremme oli silloin 7v.), koska tahdoin opettaa kuitenkin omalle pienelle ihmiselleni, että liikunta on ihana juttu. Ja silloin löysin Itämaisen tanssin. Olemme siis harrastaneet yhdessä, samassa ryhmässä tanssia viisi vuotta ja se on laji, jota rakastan. Tanssi on aina ollut mulle enemmän hauskanpitoa, kun liikuntaa. Mutta kerta viikossa tanssia ei riitä pitämään kuntoa yllä, ei varsinkaan, kun työnä on nykyään toimistohommat. Joten jotain oli tehtävä ja pian!
Mä pohdin asiaa pitkään ja sitten hommat vain kloksahtivat oikeille uomilleen viime uutena vuotena. Rakas yläasteen bestikseni (nykyinen "
Piiskurini") tuli kylään (
emme olleet nähneet vuosiin, mutta olimme soitelleet ja FB seuranneet toistemme elämää) ja koska hän tiesi/tuntee minut 110% jo hurjasta nuoruudestani, niin sanoin hänelle pienessä hiprakassa, "
Että kuules, laitetaanko meitsin kunto kuosiin?".
Ja miksi minä häneen päädyin tässä projektissani?
No, koska hän on tehnyt samaisen elämänmuutoksen jo 10-vuotta sitten ja tuntee minut, kun omat taskunsa. Tietää mun metkut (
ja niitä muuten riittää), osaa tsempata/piiskata oikeissa kohdissa ja mikä olisikaan ihanampaa, kun tehdä tämä yhdessä oman rakkaan ystävän kanssa. Ja koska hän on totaalinen toiminnan nainen, heti nimittäin 1.1.2014 hän perusti meille oman sivun FB.iin ja sinne aloin sitten kuvaamaan ruokiani, sain jumppaohjeet ja risut/ruusut. ;)
Mites tämä projekti sitten oikein lähti käytännössä liikkeelle?
Ruokavaliolla. Siitä me aloitettiin.
Mulla tosiaan todettiin viime syksynä Keliakia, joten silloin tein suuremman siivouksen ruokavaliossani, lisäsin kasviksia sekä proteiinia, jätin pois sokerit (
paitsi duuniruokalassa) ja leivät/pastat yms.
"
Piiskurini" pyysi mua kuvaamaan jokaisen ruoan/juoman jota suuhuni laitan ja minähän sitten kiltisti niin tein. Ekan viikon jälkeen tsekattiin, että mitä mä oikein syön ja tehtiin korjausliikkeet. Ei niitä ihan hirveästi ollut, mutta oli kuitenkin joitain. Suurimmaksi ongelmaksi todettiin mun ruoka-aikojen venymiset moniin tunteihin. Nykyään syön 3-4 tunnin välein. Ja juon enemmän vettä, koska siinä olen aina ollut super laiskimus.
ENNEN
Aamulla: join vain sumppia duunissa
Lounas: duunin ruokalassa, kasvispainotteisesti ja aina jälkkäri
Päivällinen: vasta kotona, yleensä oli jo tappava nälkä ja annoskoot oli järkyttäviä
Iltapala: liian pieni
JÄLKEEN
Aamupala: syön sellaisen nykyään töissä, sen sumpin ohella
Lounas: omat eväät messiin, tai duuniruokalasta salattipohja sekä proteiinit/öljyt/siemenet
Välipala: tämä oli uusi juttu, syön rahkan välipalaksi
Päivällinen: on edelleen kotona, mutta enää ei ole tappava nälkä
Iltapala: tarpeeksi iso
Ja mitä mä sitten olen tässä projektissa syönyt?
Aamulla kaurapuuro (
gluteeniton), raejuustoa ja mustikoita/mehukeitto, sekä manteleita.
Lounaaksi salaatin proteiinilla (liha, kana, juusto, kala yms.), öljyllä/siemenillä ja päivälliseksi sama, mutta lisänä joku hiilarinlähde (gluteeniton pasta, pottu yms.).
Välipaloina/iltapaloina menee munakas/rahka/smoothie...
Kuidut nappaan siemenistä, rehuista, mustikoista ja kuitulisänä mulla on pellavansiemenrouhe, jota viljelen smoothien tai rahkan joukkoon.
Eli mä syön ihan tavallista ruokaa ja tiedättekö syön ihan hirveän paljon! Määrät on välillä sellaisia, että heikompaa pelottaisi. Ja vesimäärä on nykyään 2-3 litraa päivässä. Mutta nähtävästi homma toimii.
Liikunta, mites sen aloitin?
Sitten siihen itse liikuntaan jota mä vihasin niin paljon, että ajattelin koko homman kaatuvan siihen. Mä aloitin tämän homman lenkeillä. Ja voi luoja millaisilla lenkeillä!
Säälin näin jälkikäteen (
ja kiitän myös!)
Mixua joka mun lenkkiseurana oli ekasta lenkistä lähtien. Mä valitin/mäkätin/marmatin eteisestä alkaen, että "
Mikä v#tun järki tälläisessä s##tanan hikihommassa oikein on?".
Mutta sitkeästi puin lenkkarit sekä verkkarit jalkaani ja suuntasimme lenkkipoluille. Kolmannella lenkillä aloin jo vähän hymyilemään ja marmatus vaihtui päivän kuulumisten vaihtamiseen. Neljännellä lenkillä jo huomasin nauttivani luonnon kauneudesta ja viidennellä lenkillä mä määräsin tahdin sekä reitin.
Lenkit pitenivät ja liikunnanilo kolkutteli ovella.
Mixu tsemppasi lupaamalla mulle uudet lenkkikengät, kun 10 lenkkiä olisi tehty. Ja jumalauta mähän viipotin ne lenkit, koska tahdoin uudet kengät. Ja uudet kengät tuli! (
Jep, muhun tehoaa myös lahjonta!)
Lenkit jäivät siis elämääni. Nykyään on ihan pakko päästä viipottamaan lenkille, muuten tulen levottomaksi. Mutta eihän se riittänyt, että mä jorailen kerran viikossa ja lenkkeilen 3-6 kertaan viikossa. Pitihän mun aloittaa huolehtimaan kehoni olemattomista lihaksista.
Ja siihen oma "
Piiskurini" keksi oivan keinon, eli haastoi mut kaikenlaisilla "kilpailuilla" kokeilemaan kotona kehoni rajoja. Hän nimittäin tietää, että kilpailunhaluni on kova ja sen avulla teen viimeisetkin liikkeet vaikka veren maku suussa.
Häneltä alkoi tulemaan kyykky-haastetta ja lankutusta, jumppaohjeita ja videoita. Kokeilin erilaisia liikkeitä ja löysin omat lempparini. Niistä muodostui mm. "Tappojumppa" ja haasteet. Nykyään teen lihaskuntojumpat kotona n. 2-3 kertaa viikossa ja siihen päälle lenkit, sekä tanssi.
Ei noi jumpatkaan ensimmäisillä kerroilla maistuneet, mutta toistoilla nekin alkoivat menemään. Hyvä musa ja tietty mielentila, silloin lähtee! Mä olen todella onnellinen, että uskalsin pyytää apua tähän liikunnanilon etsintään. Mä selkeästi tarvitsen jonkun, joka pitää mut oikealla raiteella. Välillä, kun olen alkanut epäröimään, että syönkö mä nyt ihan liikaa, niin tiedän mistä kysyä. Tai jos joku homma v#tuttaa, niin "
Piiskurini" osaa selittää mikä mättää ja pitää mun pään pystyssä. Onneksi mulla on mahtavat joukot tukemassa tätä mun loppuelämän projektiani, koska on se vain niin, ettei sellaiseen muutokseen ainakaan tämä lady yksin pystyisi...
Entäs jos tulee takapakki?
Mulle tuli ihan hirveä (sika)influenssa tuossa muutama viikko sitten ja silloin kuulkaas pelotti, että tähänkö tämä koko homma nyt tyssäsi. Alanko syömään suklaata ja herkkuja, kuten ennen oli kipeänä tapana. En alkanut, eikä tyssännyt. Mä söin säännöllisesti kunnon ruokaa ja pysyin sitä kautta jotenkin voimissani. Tärkeää oli myös taas oman "
Piiskurini" henkinen tuki.
Kun olin tervehtynyt niin aloitin hissukseen lenkit ja jumpan. Nyt taas mennään ilon kautta. Kyllähän se eka jumppa oli yhtä h#lvettiä, mutta läpi tein. Seuraava olikin jo helpompi. Lenkkejä odotin jo kipeänä, mutta maltoin mieleni, koska en tahtonut mitään jälkitauteja. Tärkeintä mun mielestäni oli pitää kiinni noista ruokajutuista, eikä lipsua niistä.
Toinen takapakki taitaa olla väsymys, eli jos alkaa jumppaamaan/liikkumaan liian myöhään väsyneenä. Itse tein sen virheen eilen ja
IMAGEn Instasta voikin katsoa lopputuloksen. Ei toiminut se homma sitten ollenkaan. Jos mulla on treenit illalla, niin mun on pakko vetää päikkärit. Silloin homma toimii. :)
Entä herkuttelenko ikinä?
No todellakin! Mä rakastan ruokaa ja herkkuja. Nykyään mulla on karkkipäivä. Se on lauantai ja silloin höllään ihan kunnolla. Tai siis en vedä överiksi, mutta syön herkkuja jos tekee mieli. Ja kyllä tekee mieli, mutta se on jännä kuinka määrät on pienentyneet ja vähempi herkkumäärä riittää. Keho siis kertoo, kun popcornimäärä on täytetty. Herkuilla mä siis tarkoitan tummaa suklaata, poppareita tai sushia. Harvoin syön karkkia (
en edes muista koska viimeksi). Jätskiä tekee joskus mieli.
Miten mä meinaan jatkaa tätä projektiani?
Syömällä hyvin ja säännöllisesti, liikkumalla ja nauttimalla elämästä, sekä siitä kauan kadoksissa olleesta liikunnanilosta. Sekä laittamalla edelleen niitä mun ruokakuvia omalle "
piiskurilleni"! Nimittäin jos yksikin ateria meinaa venyä, niin mun puhelin pärähtää ja hän kysyy, että olenko syönyt. ;)
Mixu on jatkanut hyväksi huomaamaansa tsemppaustani ja osti mulle kauan toivomani
Raxun remppa-kirjan Naistenpäivä-lahjaksi. Sieltä sain taas lisää potkua ja tiedän, että mun suuntani on ainut ja oikea.
Pikkuinenkin on mun oma mini-tsempparini, hän joko jumppaa mun kanssa, tai huutaa sohvalta, että "
Hyvä mutsi, jaksaa jaksaa! Vielä 20 kyykkyä!"...
Ja mähän jaksan. :)
Mikä on muuttunut?
Ennen mä olin todella väsynyt. Siis olenhan mä vieläkin vähän väsynyt tyyppi, mutta en enään ihan niin väsynyt. Kun syö säännöllisesti, niin verensokru pysyy tasaisena. Ja kyllä, siitä h#lvetin hikiliikunnasta saa energiaa. Enpä olisi uskonut vielä kaksi ja puoli kuukautta sitten. Mä nautin ihan hirmuisesti lenkkeilystä ja liikunnasta. Myös säännöllisestä elämästä. Nimittäin kun on tarkat ruoka-ajat, niin elämä on säännöllistynyt vielä enemmän. Toki välillä ärsyttää kun täytyy olla niin suunnitelmallinen ruoan kanssa, mutta se on pieni paha tästä nykyisestä olotilasta.
Miten läheiseni ovat ottaneet muutokseni?
No,
Mixu on ollut messissä tässä hyvin. Hän sanoi tuossa viime viikonloppuna lenkillä "
Mä olen jo vuosia tahtonut näyttää sulle tämänkin paikan.", kun kiipesimme erään niemen päätyyn kalliolle ja aurinko paistoi. Siihen mä sitten tokaisin "
Mietippä mitä yllätyksiä mä järjestän sulle loppuelämäsi aikana, kun tälleen 14-vuoden yhdessäolon jälkeen päätänkin aloittaa tälläisen projektin."...
Selitys meni läpi.
Pikkuinen on ollut myös täysillä messissä! Yhdessä jumpataan ja keksitään uusia ruokia. Ja tanssitaan navat heiluen.
Lähiperhe on myös tukensa antanut. Saan anopin koiruuden lenkille kaveriksi ja ihanaa terveellistä ruokaa, kun siellä käymme.
Ystävät/työkaverit ovat tehneet myös omia uusia muutoksia ja onkin todella kiva huomata, että tehdään tätä tavallaan yhdessä, toisiamme tsempaten!
Tahdonkin nyt tälleen julkisesti heitä kaikkia kiittää ja kertoa, että jokainen teistä on omalta osaltaan auttanut mua tämän uuden projektini kanssa. Kiitos.
Suurin kiitos menee kuitenkin mun omalle rakkaalle "
Piiskurilleni". Ilman sua tästä ei olisi tullut yhtään mitään. Yhdessä ja ikuisesti siis edetään... <3
Liikunnallisin terkuin,
PS. Mä todella toivon, että yksikin liikuntaa vihaava lukijani (
onkohan teitä siellä?) saisi tästä edes pienen tsempin ja antaisi mahdollisuuden vielä liikunnanilolle.
Ja kannattaa muuten katsoa muut vinkit liikuntaan ja hyvinvointiin
Movivaation maaliskuu-sivulta, sinne tupsahtaa mahtavia vinkkejä. Muista myös osallistua 100€ arvoisen Puhdistamo-paketin arvontaa kyseisellä sivulla.
.jpg)
